Hyppää sisältöön

Kaupungin omat avustukset

Yhdyskuntatekniikan toimialan vuoden 2024 budjetin mukaisesti käyttösuunnitelmaan on varattu maaseudun kehittämisen määrärahaa yhteensä 60.000 euroa eläinlääkärien matkasubventioihin, kotieläintilojen maksulliseen tuntilomitukseen ja maaseutuyritysten pellon kalkitukseen. Tarkemmat tiedot löytyvät yhdyskuntatekniikan toimialan käyttötaloussuunnitelmasta.

Eläinlääkintäsubventiot vuonna 2024

Talousarviossa varattu määräraha on 20.000 euroa.

Avustuksen perusteet

Eläinlääkintäsubventiot koskevat ainoastaan hyöty-eläinten hoitokäynneistä ja maatilojen tarkastuskäynneistä syntyviä matkakustannuksia Kuusamon kaupungin alueella oleviin kohteisiin. Hyötyeläimiä ovat nautaeläimet (lehmät, lihanaudat), siat, lampaat, porot ja villisiat.

Matkakustannukset korvataan kokonaan kunnalliseläinlääkäritaksan mukaisesti Kuusamon, Posion ja Taivalkosken ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun yhteistoiminta-alueen virkasuhteessa olevien eläinlääkäreiden, heidän sijaisensa sekä Kuusamon alueella toimivien yksityisten eläinlääkärien matkakustannuksista. Matkakustannukset korvataan ajettujen kilometrien mukaan ainoastaan oman auton taksan mukaisesti. Muita kuluja ei korvata, vaan ne jäävät palvelun käyttäjän maksettavaksi.

Eläinlääkärit laskuttavat maaseutupalveluita eläinlääkintäsubventioista kerran kuussa.

Maksullinen tuntilomitusavustus vuonna 2024

Talousarviossa varattu määräraha on 20.000 euroa.

Avustuksen perusteet ja hakeminen

Korvausta maksetaan 50 prosenttia valtion ohjeen mukaisesta tuntihinnasta. Avustus koskee sadan ensimmäisen maksullisen lomitustunnin aikana tehtyä maksullista maatalouslomitusta. Maksullista tuntilomitusta käyttäneen yrittäjän tulee toimittaa hakemus sähköisesti.

Hakemuksesta tulee ilmetä hakijan nimi, yhteystiedot, pankkiyhteys sekä tositteet suoritetusta maksusta sisältäen tunnit ja eurot. Hakemukset tulee olla perillä  15.12.2024 mennessä.

Peltojen kalkitustuki 2024

Talousarvioon varattu määräraha on 20.000 euroa. Mikäli vuotuinen haettu kalkitustuen määrä on suurempi kuin varattu määräraha, tukea leikataan siten, että määräraha jaetaan prosentuaalisesti samansuuruisena.

Avustuksen perusteet ja hakeminen

Avustusta voidaan myöntää 40 prosenttia peltojen kalkituksen ostohinnasta, rahdista ja levityksestä ilman arvonlisäveroa.

Avustusta haetaan sähköisesti. Hakemuksessa tulee olla hakijan yhteystiedot, pankkiyhteys sekä tositteet suoritetusta maksusta. Avustusta haetaan 30.9.2024  mennessä.

Lisätietoja