Hyppää sisältöön

Yhdyskulman saneeraus

Yhdyskulman saneerattava kiinteistö sijaitsee Kuusamon keskustassa osoitteessa Kitkantie 2. Kiinteistö on rakennettu vuonna 1952.

Koko rakennus korjataan kokonaisuudessaan sisä- ja ulkopuolelta. Ulkopuolen työt toteutetaan sääsuojattuna. Kiinteistö on merkitty kaavassa suojeltavaksi rakennukseksi (sr-2). Rakennuksen julkisivu toteutetaan entisen kaltaisena rappauspintana.

Katutasoon tulee kahvila-konditoriayritys ja toiseen kerrokseen kaksi saunallista asuntoa. Kellarikerrokseen tulee em. toimintoja tukevia varastotiloja sekä kahvilan sosiaalitilat. Lisäksi kellarissa sijaitsevat rakennuksen tekniset tilat. Ilmanvaihtokonehuone rakennetaan ullakkokerrokseen.

Rakennuksen rakenteet korjataan ja talotekniikka uusitaan kauttaaltaan. Ilmanvaihtojärjestelmä uusitaan koneellisena. Ikkunat ja ovet uusitaan alkuperäisen näköisenä. Luoteissivulle palautetaan vanha sisäänkäynti, joka muutetaan esteettömäksi uuden luiskarakenteen avulla. Koillissivulle palautetaan kaksi vanhaa ikkunaa.

Urakka-alue rajataan aidoin ja kulkuyhteydet ympäröiviin kiinteistöihin säilyvät ennallaan. Kitkantien ja Kelantien puolella kevyenliikenteen kulkua ohjataan erillisin rajauksin etäämmälle saneerattavasta rakennuksesta työmaan ajaksi. Lisäksi Yhdyskulman viereinen uusi tapahtuma-alue poistuu käytöstä jääden työmaa-alueen sisäpuolelle.

Suunnittelussa on käytetty apuna tietomallintamista mm. tekniikan yhteensovittamisen ja tilojen hahmottamisen helpottamiseksi.

Suunnittelijat

  • pää- / arkkitehtisuunnittelu: Saatsi Arkkitehdit Oy
  • rakennesuunnittelu: Saatsi Arkkitehdit Oy / IdeaStructura Oy
  • lvia-suunnittelu: Sweco Talotekniikka OY
  • sähkösuunnittelu: Sweco Talotekniikka OY

Urakoitsijat

  • pääurakoitsija: KTC Group Oy
  • lvia-urakoitsija: Kuusamon LVI Palvelu Oy
  • sähköurakoitsija: Paikallis-Sähkö Oy

Kohteen urakoitsijat on valittu kilpailutuksen kautta. Hanke toteutetaan kesäkuun 2022 ja maaliskuun 2023 välisenä aikana. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 2 564 000 € (alv 0%). Tilaajana Kuusamon kaupunki, yhdyskuntatekniikka.