Poikkeuksellinen tilanne sähkömarkkinoilla aiheuttaa epävarmuutta sähkön riittävyyteen. Varaudumme mahdollisiin sähköpulan aiheuttamiin sähkökatkoihin myös varhaiskasvatusyksiköissämme ja kouluissamme.
Jos saamme tietoa sähkökatkoksista riittävän ajoissa, ilmoitamme niistä etukäteen Kuusamon kaupungin verkkosivuilla ja koulujen sekä päiväkotien omien tiedotuskanavien välityksellä.
Lyhyiden sähkökatkoksen aikana toiminta päiväkodeissa, perhepäivähoidossa ja kouluissa pyritään toteuttamaan normaalin päivärutiinin mukaisesti normaaleine alkamis- ja päättymisajankohtineen. Henkilökunta on varautunut mahdollisiin sähkökatkoksiin suunnittelemalla etukäteen, miten toiminta ja oppitunnit järjestetään ilman sähköä.
Varhaiskasvatuspäivän aikana sattuvan sähkökatkokseen varautumisesta ja toimintojen järjestämisestä julkaistaan erillinen varhaiskasvatusjohtajan tiedote.
Koulupäivän aikana tapahtuva sähkökatkos voi vaikuttaa mm. seuraavilla tavoilla
- Normaalisti luokassa pidettävät tunnit voidaan pitää ulkona tai jossain muussa turvallisessa tilassa.
- Kouluruoka ei välttämättä ole ruokalistan mukaista.
- Oppitunneilla ei voi käyttää sähköisiä oppimateriaaleja ja laitteita.
- Liikkumisen turvaamiseksi voidaan käyttää esim. taskulamppuja, otsalamppuja tai viimeisenä keinona kännyköissä olevia valoja.
- Sähkökatkon aikana on todennäköistä, että puhelin tai netti ei toimi kuin jonkin aikaa, joten koulun ja kodin välinen yhteydenpito ei tällöin onnistu. Hätätilanteissa koululta voidaan kuitenkin soittaa hätänumeroon.
Ohjeistamme kaikkia huoltajia ohjaamaan lapsiaan heijastimen oikeaan käyttöön. Hyvänä apuna on ensimerkiksi netistä katsottavissa oleva autoliiton video heijastimen käytön tärkeydestä. Siirry YouTubeen ja katso video heijastimen käytöstä tästä linkistä: Heijastimen käyttö
Muita hyödyllisiä linkkejä
- 72 h – Varautuminen kotona: Siirry Varautuminen kotona -oppaaseen
- Puolustusministeriö Näin varaudut pitkin sähkökatkoihin: Siirry Näin varaudut pitkiin sähkökatkoihin -julkaisuun
-
Koski-Heikkinen Anne
Sivistystoimenjohtaja
Puhelin
040 860 8086Sähköposti
anne.koski-heikkinen@kuusamo.fiToimisto
Kasvatus- ja sivistystoimen hallinto