Rajakuntien johtoa on ollut koolla kesäkuun ensimmäisellä viikolla keskustelutilaisuuksissa, joissa on pohdittu kunnan entisestään korostuvaa roolia varautumiseen ja kriisinkestävyyteen liittyen. Rajatilanne ja Venäjän toimet vaikuttavat rajakuntien toimintaan.
On tärkeää, että rajakunnissa tehdään laajaa varautumisen yhteistyötä niin viranomaisten kuin kuntalaistenkin kesken, sanoo kuntatilaisuuksissa puhunut Kuntaliiton kuntien varautumisesta vastaava kehittämispäällikkö Ari Korhonen.
Rajakuntahanke järjesti kuntapäättäjille kolme samansisältöistä tilaisuutta Kuusamossa, Lieksassa ja Parikkalassa. Keskiviikkona Kuusamon lukiolla järjestettyyn tilaisuuteen osallistui Kuusamon kaupungin lisäksi Savukoski, Salla ja Suomussalmi.
Kuntaliiton Ari Korhosen viesti kuntapäättäjille on, että yhteistyöstä ja vastuukysymyksistä on tärkeää sopia ja samalla suunnitella ennakkoon toimintaa erilaisten tilanteiden varalle. Kuntaliitto tukee ja kannustaa kuntia varautumisen kehittämisessä ja yhteistyössä eri viranomaisten suuntaan
Rajakuntien aktiivisuus varautumiskysymyksissä on erittäin ilahduttavaa – kunnissa halutaan lisätä osaamista ja yhteistyötä, kiittää Korhonen Kuntaliitosta.
Myös Suojelupoliisi osallistui kuntatilaisuuksiin. Suojelupoliisin mukaan Suomi joutuu opettelemaan elämistä uudenlaisessa tilanteessa, jossa heikot suhteet Venäjän kanssa ovat normaali tilanne. Venäjä kohdistaa Suomeen vakoilua ja laaja-alaista vaikuttamista. Suojelupoliisi nosti esiin erityisesti kybermaailmaan sekä kriittiseen infrastruktuuriin liittyvät kohonneet uhat. Venäjän päähuomio on lähitulevaisuudessa kuitenkin muualla kuin Suomessa, Suojelupoliisista sanotaan.