Hyppää sisältöön

Kesätyöseteli ja kaupungin kesätyöpaikat haettavana

Kuusamon kaupunki tukee 15–29-vuotiaiden kuusamolaisten nuorten kesätyöllistymistä. Kesätyöpaikkoja on kaupungin toimialojen eri työyksiköissä tai vaihtoehtoisesti nuorella on mahdollisuus saada käyttöönsä kesätyöseteli, jolla voi työllistyä yritykseen, yhdistykseen tai seurakunnalle.

Työllisyyspalvelupiste Kieppi Kuusamo koordinoi kaupungin kesätyötarjontaa, vastaa kesätyösetelin toiminnasta ja opastaa kesäyrittäjyydestä kiinnostuneita. Voit myös tiedustella mahdollisuutta hyödyntää kesätyötä opintojen etenemiseen.

Kesätyöseteli

Kesätyöseteli on tarkoitettu 15–29-vuotiaille (vuonna 2009 ja aiemmin syntyneet) kuusamolaisille koululaisille, opiskelijoille ja työttömille työnhakijoille. Setelin arvo on 200 euroa. Työnantajalla tulee olla suomalainen Y-tunnus. Työ voi tapahtua myös Kuusamon ulkopuolella. Kesätyösetelin voi käyttää myös 4H-yrityksen perustamiseen tai muuhun omaan yritystoimintaan. Lue lisää: Kesätyöseteli

Kuusamon kaupungin toimialojen kesätyöpaikat

Kuusamon kaupungin toimialat tarjoavat tulevana kesänä runsaasti kesätyötehtäviä koululaisille, opiskelijoille ja työttömille työnhakijoille.

Kahden viikon kesätyöpaikat

Tutustu työelämään ja tienaa (TTT)-mallin kesätyöpaikat on tarkoitettu vuonna 2009 tai aiemmin syntyneille peruskoululaisille, lukiolaisille, TUVA-koulutuksessa oleville nuorille. Työaika 60 tuntia/2 viikkoa ja palkka 400 EUR. Haku on avoinna 14.2.–3.3.2024. 

Yhden kuukauden kesätyöpaikat

Kaupungin toimialoilla on tarjolla myös pidempikestoisia kesätyöpaikkoja eli kuukauden kesätyöpaikat. Näiden osalta työaika on sovittavissa nuoren ja rekrytoivan yksikön kanssa kahdesta viikosta kuukauteen. Kuukauden kesätyöt ovat tarkoitettu esimerkiksi ammattiin opiskeleville, tutkinnon suorittaneille, korkeakouluopiskelijoille tai työttömille työnhakijoille.

Työsuhteen ehdot ja palkka määräytyvät KVTES:n mukaan. Haku on avoinna kuntarekryssä 14.2.–31.5.2024.

Tutustu kesätyön eri mahdollisuuksiin!

Etsinnässä kesätyöntekijä tai kesätyö Kuusamossa? Paikalliset yritykset ja yhdistykset ovat jo vuosia tarjonneet kuusamolaisille nuorille runsain määrin eri alojen kesätyöpaikkoja. Parasta aikaa lukuisat työnantajat hakevat aktiivisia ja innokkaita nuoria kesätöihin. Yritysten ja yhdistysten tarjoamat kesätyöpaikat ja kaikki muu info kesätyöstä niin työnhakijalle kuin työnantajalle löytyvät kätevästi Työllisyyspalvelupiste Kiepin sivuilta.

Lisätietoa Työllisyyspalvelupiste Kiepin sivuilta

Kysy lisää kesätöistä!