Hyppää sisältöön

Aikuisikäiset ja kiusaaminen

Kiusaaminen on tunnettu ilmiö myös aikuisten keskuudessa. Aikuisväestön parissa kiusaaminen voi ilmetä häirintänä tai epäasiallisena käyttäytymisenä joka voi olla esimerkiksi huutamista, tiuskimista, tekstiviestejä, some-kanavien kautta tai sähköposteja. Se voi ilmetä myös sukupuolisesti vihjailevina katseina tai eleinä. Epäsuoraa häirintää voi olla esimerkiksi juoruilu, perättömät puheet, huomiotta jättäminen ja eristäminen ryhmästä.

Kuusamon kaupungilla on nollatoleranssi kiusaamiseen. Voit auttaa kiusaamisvapaan Kuusamon rakentamiseen puuttumalla kiusaamistilanteisiin ja ennaltaehkäisemällä kiusaamisen mahdollistavia keskusteluja niitä hyvään suuntaan kääntämällä. Muistathan, että toisen halventaminen voi olla kunnianloukkaus ja siten rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko.

On tärkeää miettiä ensin, mitä itse voin tehdä asian ratkaisemiseksi ja mistä voin saada tarvitsemani avun ja tuen tilanteen ratkaisemiseksi.

Mikäli koet kiusaamista tuo se näkyväksi ja älä jää asian kanssa yksin. Kerro läheiselle, työkaverille tai ulkopuoliselle taholle.

 

Missä kiusaaminen tapahtuu?

  • Epäasiallinen kohtelu, työpaikkakiusaaminen ja häirintä ovat esimerkkejä työpaikan ongelmatilanteista.

    Selvitä, mitä oman työpaikan toimintaohjeissa häirinnän ja epäasiallisen kohtelun tilanteessa ohjataan toimimaan.

    Ota yhteys esihenkilöösi ja/tai esihenkilön omaan esihenkilöön

    Ota yhteys oman työpaikan työsuojeluun

    Ota yhteys oman työpaikan työterveyshuoltoon

  • Mikäli koet kiusaamista harrastusten parissa, selvitä onko olemassa toimintaohjeet kiusaamistilanteisiin.

    Tutustu toimintaohjeisiin ja toimi niiden mukaan tai ota yhteys harrastuksen vastuuhenkilöön

    Mikäli kiusaamista tapahtuu kodin ulkopuolella vapaa-ajalla, voit ottaa yhteyttä seurakuntaan, kriisi- ja sosiaalipäivystyksen numeroon tai paikalliseen terveydenhuoltoon saadaksesi tukea, ohjausta ja neuvontaa tilanteeseesi.

  • Mikäli kiusaaja on sukulainen tai ystävä voit hakea tukea muilta läheisiltä ja oman seurakunnan tai uskonnollisten yhteisöjen diakoniatyöstä.

    Jos koet vakavaa häirintää, väkivaltaa tai epäasiallista kohtelua soita Hätänumeroon tai kriisi ja sosiaalipäivystyksen numeroon tai mene terveyskeskuksen päivystykseen.

    Älä jää yksin!

Millaista kiusaaminen on

  • Poliisi

    Uhkailu, painostus, pelottelu ja fyysiset tilanteet, kuten lyöminen, potkiminen, töniminen, tarttuminen, pureminen, raapiminen, nipistely, sylkeminen tai seksuaalinen koskettelu, ryöstö ja omaisuuden tärvely.

  • Rikos ja riita-asioiden sovittelu perustuu rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annettuun lakiin (1015/2005, Sovittelulaki)

    Sovittelu on vapaaehtoinen ja maksuton palvelu rikoksen tai riidan osapuolille. Siinä ulkopuoliset sovittelijat auttavat osapuolia asian käsittelemisessä ja esimerkiksi vahingonkorvauksista sopimisessa.

    Linkki Pohjois-Suomen sovittelutoimistoon

    Työyhteisösovittelun tarkoituksena on etsiä riitaan, ristiriitaan tai konfliktiin ratkaisua, joka on tyydyttävä kaikille osapuolille. Tavoitteena ei ole etsiä syyllisiä tai rangaista vaan löytää keskustelemalla tie eteenpäin. Sovittelun tärkeä onnistumisen mittari on, että osapuolet sitoutuvat oppimisen kautta muuttamaan toimintaansa ja käytöstään.

    Työyhteisösovittelussa osapuolet kohtaavat toisensa puolueettoman sovittelijan ohjaamana. Sovittelija ohjaa prosessia, jonka lopputuloksena asianosaiset määrittelevät ratkaisun itse. Sovittelu on oppimisprosessi, jossa on tärkeää kunnioittava vuoropuhelu ja toisen ihmisen näkökulman ymmärtäminen. Sovittelija varmistaa, että kaikki saavat turvallisen ja tasapuolisen kohtelun sekä tulevat kuulluksi.

    Kysy lisää työpaikkasi työsuojelusta tai työterveyshuollosta.